Liikunta

Liikunta on hyvää fyysistä ja henkistä vastapainoa yliopiston opiskeluille. Tässä kattava infopaketti siitä, millaisia palveluita sinulla on mahdollisuus hyödyntää.

Liikuntavuorot

Linkillä on lukukaudella 2016 – 2017 sisäliikuntavuoro tiistaisin klo 19 – 20 Vivecalla. Vuoro on käytössä 24.5.2017 asti.

Yleensä vuorolla on pelattu sählyä, mutta on mahdollisuus pelata muutakin riippuen osallistujamääristä. Aikasempaa kokemusta mistään lajista et tarvitse, joten rohkeasti kaikki messiin.

Liikuntasalin ovi on yleensä lukossa, mutta ovikelloa soittamalla yleensä joku tulee avaamaan. Mikäli tiedät tulevasi myöhässä, niin asiasta kannattaa ilmoittaa esim. alla olevaan IRC-kanavalle, jotta pelailijat osaavat kuunnella ovikelloa.

Yleisiksi ohjeksi:
  • Käytetyt tavarat pitää laittaa vuoron loppuun mennessä takaisin paikoilleen, sillä meidän vuoromme jälkeen salia käyttää seuraava ryhmä.
  • Salissa ei saa käyttää ulkokenkiä, eikä sellaisia kenkiä, joiden pohjasta irtoaa väriä lattiaan.
  • Ikkunat pitää sulkea vuoron loputtua, mikäli niitä availlaan.

Liikuntavuoroihin voi vaikuttaa myös Google Docsissa

IRC-kanava

Jos, et omista mailaa, tai sinulla on muuta kysyttävää vuorosta tai ihan mistä tahansa muusta liikunnasta, kannattaa liittyä IRC-kanavalle
#liikunta.linkki.jkl

Liikuntavastaava

Liikuntavastaavana vuonna 2017 toimii Sampo Syrjänen.

Kaikesta Linkin liikuntaan liittyvästä voi myös olla yhteydessä liikuntavastaavaan ja esittää toiveita, mitä muuta voisimme tehdä. Säännöllisten vuorojen lisäksi olemme järjestäneet tapahtumia ja osallistuneet erilaisiin puulaakiturnauksiin.

”Uusi” kuntosali

Liikuntatarran ostamalla pääsee käymään tällä hetkellä Monitoimitalon (Hippos) ja Kortepohjan kuntosalilla.

Jälkimmäiselle on haettava myös oma kulkukorttinsa, joka tulee hakea yliopistokauppa Sopista – kun liikuntatarra on maksettu. Ohjeet liikuntatarraan alla.

Liikuntatarra

Lukukautena 2016 – 2017 liikuntarran  hinta on 55 euroa lukuvuodessa, tai vaihtoehtoisesti 35 euroa syys- ja 40 euroa kevätlukukaudelta.

Liikuntatarralla pääset käymään mm. korkeakoululiikunnan ohjatuilla vuoroilla sekä Kortepohjan ja Hippoksen Monitoimitalon kuntosaleilla.

Ohjeet liikuntatarran hankintaan löydät täältä.

Korkeakoululiikunta (ennen Yliopistoliikunta)

Korkeakoululiikunnan tarjonnasta löydät paitsi äsken mainitut ohjatut vuorot, myös paljon eri tasoisia vapaavuoroja ym. liikuntaa yli 80 lajin parista. Tarjontaan voi tutustua syvemmin korkeakoululiikunnan vihkosesta tai korkeakoululiikunnan kotisivuilta.

Miten tai kenen kanssa lähtisin liikkumaan???

Jos tekisi mieli liikkua, mutta esim. pallopelit eivät ole koskaan olleet sinun juttusi, mutta ei tee myöskään liikkua yksin, on siihenkin muutama vaihtoehto:

– yliopistoliikunnalla on opintoihin liitettävä liikuntakurssi. Lajeja löytyy joka lähtöön ja sen suorittamisesta saat jopa opintopisteitä. (ei muuta kuin eHOPS uusiksi).

– jos taas kukaan omista kavereistasi ei oikein innostu lähtemään liikkumaan kanssasi, kannattaa ottaa yhteyttä liikuntatutoriin. Liikuntatutor on vähän niin kuin liikkumisesta kiinnostunut kaveri tai tutori, jonka kanssa voit lähteä liikkumaan. Liikuntatutoreiden yhteystiedot voi lukea tältä sivulta ja liikuntatutorit päivittävät tietoja menemisistään tälle facebookin sivulle.

JYY ja Liikuntavaliokunta

Jyväskylän Yliopiston opiskelijoiden etua ajava JYY järjestää myös erilaisia liikuntatapahtumia ja -toimintaa. Suurimpia tapahtumia ovat yhdessä JAMK:in opiskelijoiden kanssa järjestettävä, talviriehamainen Snowday sekä keväällä ja syksyllä järjestettävä JYY-Cooper, jonka yhteydessä voi mitata kuntoaa Cooperin testillä tai UKK-kävelytestillä.

Liikuntavaliokunnan kokoukset ovat kaikille JYY:n jäsenille (kyllä, sinä olet sellainen) avoimia. Lisätietoa liikuntavaliokunnasta ja sen toiminnasta saat täältä.

KVAT

Kortepohjan vapaa-ajantoimikunta KVAT järjestää myös kaikenlaisia mukavia liikuntatapahtumia vuoden mittaan. KVAT tarjoaa vuoron kylässä asuville, ja sen hinta on edullinen myös muille JYY:n jäsenille. KVAT:in toiminnasta saa lisää infoa liittymällä sammakot-listalle. Myös Jyytiset mainostavat liikuntatapahtumia aktiivisesti.

Sähköpostilistat

Mikäli koet, että et saa minun kauttani tarpeeksi infoa liikunnasta, voit vielä liittyä itse seuraaville listoille

Vastaa