Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

PERUTTU Jyväsmetro

syyskuu 10

Vaikka koronatilanne näyttää tällä hetkellä Suomessa hyvältä, olemme valitettavasti tulleet päätökseen perua Jyväsmetro vuodelta 2020. Emme voi Jyväskylän yliopiston, JYY:n ja muiden yhteistyökumppaneidemme suositusten valossa järjestää turvallista ja tasa-arvoista tapahtumaa kaikille osallistujillemme.

Jyväsmetro on suuri tapahtuma, joka kerää osallistujia ympäri maata nauttimaan Jyväskylän ja lähiseutujen baaritarjonnasta. Tapahtuman erityislaatuisen luonteen vuoksi koemme, ettei koronaan liittyviä turvatoimia voida toteuttaa tarpeeksi huolellisesti: esimerkiksi busseissa turvavälien pitäminen ei onnistu. Epätietoisuus koronaviruksen mahdollisesta toisesta aallosta luo myös meille tapahtumanjärjestäjinä paineita toimia vastuullisesti ja osallistujien turvallisuus erityisen tarkasti huomioiden.

Peruminen oli meille todella vaikea päätös, ja siksi haluammekin luoda Metrohenkeä opiskelijasyksyyn turvallisella tavalla, vaikka perinteistä Jyväsmetroa ei voidakaan järjestää tänä vuonna. Metromeininkiä voi bongata syksyn mittaan eri tapahtumista, joten Jyväsmetron tiedotusta kannattaa seurata tarkasti täällä Instagramin ja Facebookin puolella. #jyväsmetro

Tiedot

Päivämäärä:
syyskuu 10
Kotisivu:
https://jyvasmetro.fi/